Nora Ephron, joka on kuollut 71-vuotiaana sairastettuaan akuuttia myelooista leukemiaa, toi terävän newyorkilaisen vitsikkyytensä, johon liittyi myös sentimentaalinen vivahde, Hollywoodin romanttisiin komedioihin ja Oscar-ehdokkaana elokuviin Kun Harry tapasi Sallyn (When Harry Met Sally) (1989) ja Uneton Seattlessa (Sleepless in Seattle) (1993). Ne olivat lähimpiä ja menestyksekkäimpiä yrityksiä elvyttää 1950-luvun hienostuneiden Katharine Hepburnin ja Spencer Tracyn sukupuolten välisen taistelun komedioiden henkeä ja 1960-luvun pehmeäsävyisempien Doris Day/Rock Hudson -elokuvien henkeä.
Ephronin vanhemmat Henry ja Phoebe Ephron olivat myös romanttisten komedioiden käsikirjoittajia – muun muassa Desk Set (1957) Hepburnille ja Tracylle – ja perustivat vuonna 1961 Broadway-näytelmän Take Her She’s Mine tyttärensä kapinallisiin opiskeluaikoihin. Siitä tehtiin kaksi vuotta myöhemmin elokuva, jossa Sandra Dee näytteli teiniä. Myöhemmin Ephron otti elementtejä omasta elämästään ja muokkasi niistä käsikirjoituksia, jotka olivat tyypillisiä romanttisen komedian nimellä tunnetuksi tulleelle genrelle. Vaikka hän loi vahvoja naishahmoja oman kuvansa mukaan, ne eivät koskaan olleet jyrkkiä tai dominoivia. He olivat yksinkertaisesti tasavertaisia miesten kanssa. Kaiken kaikkiaan hänen lehtikirjoituksensa oli kuitenkin paljon rankempaa ja hauskempaa kuin elokuvat, ja Hollywood onnistui tavalliseen tapaansa tasoittamaan terävät särmät.
Ephron syntyi Manhattanilla, mutta varttui Beverly Hillsissä, Kaliforniassa, vanhimpana neljästä tyttärestä (hänen siskoistaan Deliasta, Halliesta ja Amysta tuli myös kirjailijoita). Hän kiinnostui journalismista jo varhain ja kirjoitti yliopiston sanomalehteen Wellesley Collegessa Massachusettsissa, josta hän valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 1962.
Työskenneltyään Newsweekin postihuoneessa New Yorkissa ja kirjoitettuaan erääseen satiirilehteen Ephron otettiin New York Postin kolumnistiksi. Siihen mennessä hän oli naimisissa kirjailija Dan Greenburgin kanssa, ja hän teki itsestään Postissa sekä Esquire- ja New York Magazine -lehdissä mainetta älykkäimpänä toimittajana, mikä herätti vertauksia humoristi Dorothy Parkeriin. Hän kirjoitti rakkaudestaan ruoanlaittoon, New Yorkiin ja seksiin, tässä järjestyksessä, ja antoi satiirisen vivahteen jokaiselle aiheelle.
Vuonna 1975 hän tapasi Carl Bernsteinin, Washington Postin toimittajan, joka oli kuuluisa osuudestaan Watergate-skandaalin paljastamisessa, ja he menivät naimisiin seuraavana vuonna. Pariskunta toimitti Watergateen perustuvan elokuvan All the President’s Men käsikirjoituksen, joka Bernsteinin kollegan Bob Woodwardin rooliin tulevan Robert Redfordin mukaan näytti Bernsteinin ”suurena rakastajana hyppimässä sängyssä ja sängystä pois” ja sai Woodwardin näyttämään tylsältä. Käsikirjoitus hylättiin William Goldmanin käsikirjoituksen hyväksi, mutta Ephron pääsi käsikirjoittamisen makuun.
Vaikka hän oli jo vuonna 1973 kirjoittanut yhdessä Greenburgin kanssa tarinan Aatamin kylkiluu (Adam’s Rib) -televisiosarjan jaksoon, joka oli spin-off Tracy/Hepburn-klassikosta, hänen ensimmäinen soolotyönsä oli käsikirjoitus televisioelokuvaan Täydelliset herrasmiehet (Perfect Gentlemen, 1978), jonka pääosassa oli Lauren Bacall.
Ensimmäistä pitkää näytelmäelokuvaansa hän joutui odottamaan vuoteen 1983, jolloin hänen ystävänsä Mike Nichols pyysi häntä kirjoittamaan (yhdessä Alice Arlenin kanssa) käsikirjoituksen elokuvaan Silkwood, joka perustuu Karen Silkwoodin elämään, joka kuoli epäilyttävissä olosuhteissa tutkiessaan väärinkäytöksiä plutoniumtehtaalla, jossa hän oli työskennellyt. Elokuva oli eräänlainen comeback Nicholsille, joka ei ollut tehnyt elokuvaa seitsemään vuoteen, ja se keskittyi työläissankarittarensa arkeen. Meryl Streep esitti hienosti pikkukaupungin ketjussa tupakoivaa teksasilaisnaista.
Streep näytteli Ephronin alter egona elokuvassa Sydänsurua (1986), jonka ohjasi niin ikään Nichols ja joka kertoi avioliiton hajoamisesta aviomiehen (Jack Nicholson) uskottomuuden seurauksena. Elokuva perustui Ephronin samannimiseen romaaniin vuodelta 1983, joka on ohut tragikoominen kertomus hänen ja Bernsteinin avioliitosta, joka päättyi vuonna 1980 miehen petettyä häntä. Julkaisu johti siihen, että Bernstein sai oikeuden määräyksen estää Ephronia kirjoittamasta enää hänestä tai heidän kahdesta lapsestaan. Vaikka Ephron oli kirjoittanut elokuvan käsikirjoituksen, siitä puuttui kirjan syövyttävä huumori ja hienovaraiset sivallukset, ja siitä tuli liian hapan. Ephron kuitenkin kommentoi: ”Suosittelen lämpimästi, että Meryl Streep näyttelee sinua. Jos miehesi pettää sinua autonkuljettajan kanssa, pyydä Meryl näyttelemään sinua. Tunnet olosi paljon paremmaksi.”
Ephronin ja Arlenin yhdessä käsikirjoittama Cookie (1989) ei ollut kummoinen menestys. Susan Seidlemanin ohjaama elokuva oli epähauska tarina tytöstä (Emily Lloyd), joka yrittää pitää gangsteri-isänsä (Peter Falk) poissa vaikeuksista. New York Timesin arvostelija kutsui elokuvaa ”suunnilleen yhtä merkittäväksi kuin säätiedotus”.
Ephron tarvitsi varmasti hitin, ja hän saikin sen seuraavalla elokuvallaan. Rob Reinerin ohjaama Kun Harry tapasi Sallyn oli puoliksi omaelämäkerrallinen elokuva, joka perustui Reinerin avioliiton hajoamiseen ohjaaja Penny Marshallin kanssa, kun hän löysi itsensä takaisin seurustelupeliin. Reiner uskoi käsikirjoituksen Ephronille, jonka käsikirjoitus oli suurelta osin peräisin ohjaajan haastatteluista.
Se alkaa Harryn (Billy Crystal) ja Sallyn (Meg Ryan) tapaamisella, jotka esittävät kysymyksen: ”Voivatko miehet ja naiset olla ystäviä vai … tuleeko seksi aina tielle?”. Kuten kaikissa romanttisissa komedioissa, lopputulos on onnellisen ennalta-arvattava, mutta se saavutetaan vasta sarjan huvittavien nousujen ja laskujen jälkeen, jotka havainnollistavat sukupuolten välistä kuilua. Kohtaus, jossa Sally esittelee ravintolassa tekoorgasminsa, siirtyi nopeasti ikimuistoisten elokuvahetkien kaanoniin. Nainen, joka muuten lausuu unohtumattoman vastaiskun: ”Otan saman kuin hän”, oli Reinerin äiti.
Kun Harry tapasi Sallyn seurasi Herbert Rossin ohjaama kaverikomedia My Blue Heaven (1990), jossa esiintyvät Steve Martin ja Rick Moranis. Sen epäonnistuminen sai Ephronin päättämään ohjata jatkossa omia käsikirjoituksiaan. Hän tiesi vanhempiensa esimerkistä, miten voimattomia käsikirjoittajat voivat olla, ja että ”yksi parhaista asioista elokuvien ohjaamisessa, toisin kuin niiden kirjoittamisessa, on se, ettei ole epäselvyyttä siitä, kuka on syyllinen: sinä olet”. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli This Is My Life (1992), jonka hän kirjoitti yhdessä siskonsa Delian kanssa. Meg Wolitzerin romaanisovitus kertoi stand up -koomikosta (Julie Kavner), joka joutuu ristiriitaan kahden tyttärensä kanssa.
Ephron palasi hittialueelle elokuvalla Uneton Seattlessa (Sleepless in Seattle), joka oli häpeilemättömän vanhanaikainen romanttinen komedia, mutta joka jollakin tapaa onnistui nykykatsojien keskuudessa. Seattlessa Tom Hanks on yksinäinen, uneton leskimies, joka kaipaa vaimoaan, kun taas Baltimoressa asuva Ryan aloittaa etäisen suhteen Hanksin kanssa. Suurimman osan elokuvasta Ephron pitää kaksi tähteään erillään toisistaan, mikä on mahdollisesti vaarallinen taktiikka, joka toimii erinomaisesti. Ephron ottaa myös riskin kunnioittamalla Leo McCareyn vuoden 1957 remakea, itkuista An Affair to Rememberia, jota Hanks kutsuu ”tyttöjen elokuvaksi”.
Muutamaa vuotta myöhemmin Ephron siirsi ja päivitti yhden Hollywoodin suurimmista komedioista, Ernst Lubitschin The Shop Around the Cornerin (1940), Hanksin ja Ryanin encore-pariksi nimeltä You’ve Got Mail (1998). Se oli varsin miellyttävä tapaus. Ryan ja Hanks näyttelevät newyorkilaisia sinkkuja, jotka seurustelevat internetin välityksellä tajuamatta, että he tuntevat toisensa jo ennestään ja inhoavat toisiaan rajusti. Korvaten sen, että he eivät olleet paljon yhdessä valkokankaalla Uneton Seattlessa -elokuvassa, Ephron hyödynsi tähtien ilmeistä fyysistä kemiaa.
Ephronin viimeinen elokuva ohjaajana/käsikirjoittajana oli ilmava Julie & Julia (2009), jossa Streep näyttelee kuuluisaa tv-kokkia Julia Childia ja Amy Adams Julie Powellia, bloggaajaa, joka on ottanut vastaan haasteen laittaa ruokaa Childin kirjan Mastering the Art of French Cooking loppuun asti.
Ephron osoitti esseissään, jotka on koottu muun muassa niteisiin Hullu salaatti (1975), Tuntuu pahalta niskassani (2006) ja En muista mitään (2010), kirkassilmäistä näkemystä itsestään. Hän oli elinvoimainen nainen, joka kieltäytyi antamasta sairautensa häiritä sosiaalista elämäänsä. Ephronin jälkeen elossa ovat hänen kolmas aviomiehensä, kirjailija Nicholas Pileggi, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1987, sekä Jacob ja Max, pojat hänen ja Bernsteinin avioliitosta.
– Nora Ephron, toimittaja, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja, syntynyt 19. toukokuuta 1941; kuoli 26. kesäkuuta 2012
{{topLeft}}
{{bottomLeft}}
{{{topRight}}
{{bottomRight}}
{{/goalExceededMarkerPercentage}}
{{/ticker}}
{{heading}}
{{#paragraphs}}
{{.}}
{{{/paragraphs}}{{highlightedText}}
Muistutamme osallistumisestasi vielä. Odota viestiä postilaatikkoosi toukokuussa 2021. Jos sinulla on kysyttävää osallistumisesta, ota meihin yhteyttä.
- Jaa Facebookissa
- Jaa Twitterissä
- Jaa sähköpostitse
- Jaa LinkedInissä
- Jaa Pinterestissä
- Jaa WhatsAppissa
- Jaa Messengerissä